Siirry sisältöön

Osoite

Yrjönkatu 22
28100 Pori

BEPOP Info

Vartija/aulapalvelu
044 412 2205

Aula avoinna

arkisin7.20 - 19.30
lauantaina8.00 - 15.00

Tuli tunne, että meidät haluttiin BEPOPiin

Olemme liikunnan aluejärjestö Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, tuttavallisemmin LiikU. Toimimme kahden maakunnan alueella. Toimistot sijaitsevat Porissa ja Turussa. Porin toimistossa toimii LiikU:n lisäksi myös Voimisteluliitto sekä Palloliitto.

Liikunta elämäntavaksi -sloganimme mukaisesti haluamme auttaa seuroja, kuntia ja kaikkia liikunnan toimijoita viemään liikunnan ilosanomaa eteenpäin. Päivittäiseen liikuntaan kannustamme ihmisiä koko elinkaaren matkalla: varhaiskasvatus, lapset, nuoret, aikuiset sekä ikäihmiset.

Koulutamme seuratoimijoita ja muita liikuttajia liikunnan saralla – koulutamme vuosittain tuhansia ihmisiä ja tahoja. Järjestämme useita tapahtumia, joista parhaiten varmasti tunnetaan vuosittainen Pitkis-Sport. Lisäksi järjestämme muun muassa Satakunnan Urheilugaalan ja Satakunnan haastepyöräilyn. Työyhteisöille tarjoamme LiikU:n kehittämän, nyt jo valtakunnallisen Buusti360 -hyvinvointiohjelman työyhteisöliikuntaan.

Tulimme osaksi Asiantuntijakeskus BEPOPia, koska meille tuli tunne, että meidät haluttiin BEPOPiin. BEPOPiin muuton taustalla oli edellisen toimipisteemme liian suuret tilat tarpeisiimme nähden. Kartoittaessamme sopivia tiloja OP Koti Länsi-Suomen toimitusjohtaja Jani Raukko ehdotti muutamia paikkoja, muun muassa nykyistä tilaamme BEPOPin kauppakäytävän varrella. Päätös uudesta tilasta tehtiin nopeasti. Saimme BEPOPista toimivan ja helposti saavutettavan tilan. Varsinaisen näkyvän tilan lisäksi varastotilojen läheisyys ja saavutettavuus ovat meille tärkeitä asioita. Nyt varastotilat ovat samassa rakennuksessa kerrosta alempana toimistosta.

Pääsimme osaksi hienoa ja tunnettua yhteisöä. Ihmiset tietävät BEPOPin, joten sen myötä myös LiikU saa lisää tunnettuutta.

Muutamia vinkkejä bepoplaisille, porilaisille sekä muillekin lukijoille:

  • Käytä portaita aina, kun mahdollista (hyötyliikunta)
  • Nouse näytön äärestä ja liiku sekä lepuuta silmiäsi 
  • Panosta aktiiviseen toimistoon ja ergonomiaan (mm. sähköpöytä)
  • Suosi työmatkapyöräilyä ja -liikuntaa
  • Oikeat arjen liikunnalliset valinnat auttavat omaan terveyteesi
  • Metsästä, ulkoilusta ja mieluisasta tekemisestä saat voimaa

 

Tutustu asiantuntijaan.